Ensimmäinen vaatimus kehyksiä valitessa on, että kehyksen on oltava kestävä ja kevyt ja se ei saa painaa yhtäkään kasvojen osaa – korvia, nenää eikä poskia. Kehyksen on varmistettava linssien oikea asento silmiin nähden. Linssien fokuksen keskipisteen on oltava silmän pupillin kanssa samalla tasolla tai hieman sen alapuolella ja lasin takapinnan etäisyyden silmäkalvosta on oltava noin 12 mm. Poikkeuksena ovat ns. puolittaiset lukulasit, joiden yli katsoessaan käyttäjä näkee etäällä sijaitsevat kohteet ja lasin läpi katsoessaan lähellä sijaitsevat esineet. Tällaisten silmälasien kehys sijaitsee silmistä hieman kauempana, ja linssien keskipisteet ovat niissä matalampia.
Kehysten valinnassa on varmasti otettava huomioon myös se seikka, että erityisesti lasista valmistetut linssit, joissa on suuri refraktio, lisäävät huomattavasti silmälasien kokonaispainoa, niin että ne saattavat liukua pitkin nenää alaspäin.
Kehysten valinta on näin ollen vakava asia, jossa on esteettisten näkökohtien lisäksi otettava huomioon myös lääketieteellis-teknisiä aspekteja. Siksi suosittelemme, että tässä prosessissa olisivat mukana sekä silmälääkäri että pätevä optikko. Kokeneet myyntikonsulttimme ottavat kehyksiä suositellessaan huomioon paitsi lasien refraktion sopivuuden joihinkin kehyksiin, kasvojen luonteen ja pään antropologiset erikoispiirteet niin myös asiakkaan luonteen, elämäntyylin, ammatin, pukeutumistavat, suosikkivärit, sosiaalisen aseman sekä muita tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa lasien ja niiden kantajan luomaan kokonaiskuvaan.

Eesti Optik OÜ
Pärnu mnt 142, 11317, Tallinn
Telefon: 6 778 217
Faks: 6 778 220
E-post: info@optika.ee